Turvapaikanhakijat

Kaikkien Suomeen saapuvien ulkomaalaisten, jotka ilmoittavat haluavansa jäädä Suomeen ilman erityistä perustetta, katsotaan olevan turvapaikanhakijoita. Lainsäädännössä käytetään termiä "kansainvälistä suojelua hakeva", koska vainoa pakeneva voi saada myös muuntasoista suojelua Suomesta kuin turvapaikan.

Turvapaikanhakija ei ole automaattisesti pakolainen, mutta melkein kaikki ovat potentiaalisia pakolaisia. Siksi Maahanmuuttovirasto käsittelee lähes kaikki turvapaikkahakemukset. Samalla viranomainen tutkii, olisiko henkilöllä oikeus oleskelulupaan jollakin muulla kuin kansainvälisen suojelun perusteella. Hakijalla voi olla esimerkiksi perheenjäsen Suomessa tai hän löytää työpaikan.

Turvapaikkaa voi hakea vain Suomessa. Hakemus jätetään maahan saavuttaessa tai myöhemmin rajavalvontaviranomaisille tai poliisille.

Suomen ja muidenkin EU-maiden suhtautuminen turvapaikanhakijoihin on ristiriitainen. Yhtäältä korostetaan ihmisoikeuksia ja kaikkien oikeutta paeta vainoa. Toisaalta turvapaikkaa voi hakea vain kohdemaahan saavuttua, mutta lähes poikkeuksetta maahantulo pitää tehdä laittomasti. Laiton maahanmuutto taas on haitalliseksi katsottu ilmiö, jota vastaan toimivat niin poliisit kuin rajavartijatkin. Lue lisää laittoman maahanmuuton torjunnasta Sisäministeriön sivuilta.

Turvapaikkapolitiikka on melko kuuma kysymys. Ihmisoikeuksia korostavat maahanmuuttomyönteiset toimijat arvostelevat jatkuvasti vauraita maita liian kireästä politiikasta ja rajavalvonnasta. Maahanmuuttokielteiset toimijat puolestaan haluaisivat kiristää säännöksiä ja rajavalvontaa.


Turvapaikanhausta on paljon tietoa muualla internetissä:

Viranomaisen näkökulma: Maahanmuuttovirasto ja Sisäministeriö

Ihmisoikeuksia korostava näkökulma: Pakolaisneuvonta

Turvapaikanhakijoiden vastaanotto

Ulkomaalaista, joka hakee turvapaikkaa Suomesta, on kohdeltava tietyllä tavalla. Tätä tapaa sanotaan kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotoksi (arkikielessä turvapaikanhakijan vastaanotoksi). Puitteet vastaanotolle määrittää Euroopan unionin vastaanottodirektiivi, jonka säännökset löytyvät Suomessa vastaanottolaista.

Oleskelulupahakemuksen käsittelyn ajan turvapaikanhakija voi asua vastaanottokeskuksessa tai sukulaisten luona yksityismajoituksessa. Hän saa myös vastaanottorahaa, jos hänellä ei ole varoja tai muita tuloja. Jos varoja tai tuloja on, vastaanottokeskuksessa asuminen on maksullista. Turvapaikanhakija saa myös ilmaiseksi oikeusapua. Suurin oikeusapua antava taho on Pakolaisneuvonta ry, mutta monet yksittäiset lakimiehet avustavat myös turvapaikanhakijoita.

Turvapaikanhakija on oikeutettu välttämättömiin sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin sinä aikana kun hän odottaa hakemuksensa ratkaisua. Vastaanottokeskukset järjestävät työ- ja opintotoimintaa (tyypillisesti suomen kielen kursseja), johon asukkaan on osallistuttava. Virallisen toiminnan lisäksi kansalaisjärjestöt järjestävät aktiviteetteja vastaanottokeskuksissa.

Oppivelvollisuusikäisillä turvapaikanhakijoilla on oikeus koulunkäyntiin siinä kunnassa, missä vastaanottokeskus sijaitsee. Tämä oikeus ei ole täysin toteutunut.

Vastaanottokeskuksia on ympäri Suomea. Valtio ylläpitää itse Oulun ja Joutsenon vastaanottokeskuksia. Muut se ostaa kunnilta tai Suomen Punaiselta Ristiltä, viime vuosina myös yksityisiltä yrityksiltä. Vastaanottokeskuksiin liittyvästä ohjauksesta ja valvonnasta vastaa Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikkö.

Ammattilaiset käyttävät vastaanottokeskuksista sanaa vok tai vokki.

Ilman huoltajaa saapuvat alaikäiset

Suomeen saapuu joka vuosi satoja turvapaikanhakijalapsia ilman huoltajaa. Näitä lapsia kohdellaan turvapaikanhakijoina ja heille on hieman erilaiset käytännöt kuin aikuisille tai perheensä kanssa saapuville alaikäisille turvapaikanhakijoille.

Ensinnäkin ilman huoltajaa saapuville alaikäisille määrätään edustaja. Edustaja on viranomaisista ja vastaanottokeskuksesta riippumaton aikuinen, jonka tehtävä on huolehtia lapsen edun toteutumisesta turvapaikkaprosessin ajan. Käytännössä hän on mukana jokaisessa lapsen viranomaistapaamisessa sekä oikeudellisen neuvonantajan tapaamisessa.

Lapset majoitetaan erityisiin ryhmäkoteihin tai perheryhmäkoteihin, jotka toimivat vastaanottokeskuksina alaikäisille. 16-17-vuotiaat sijoitetaan tukiasuntoloihin. Jos lapsella on Suomessa sukulaisia, hän voi myös hakea ns. yksityismajoitukseen heidän luokseen.

Alaikäiseksi ilmoittautuneelle voidaan teettää oikeuslääketieteellinen iänarviointi, jos on syytä vahvasti epäillä hänen olevan vanhempi.

Maahanmuuttovirastossa on erityisesti lasten haastatteluun erikoistuneita työntekijöitä. Käytännössä lapsi saa aina jonkun oleskeluluvan, jos hän on päätöksentekohetkellä edelleen alle 18-vuotias ja häntä ei voida palauttaa vanhemmilleen.

Lue lisää Maahanmuuttoviraston sivuilta, UNHCR:n selvitys, Yhteiset Lapsemme ry:n julkaisu

Lue lisää edustajista: ETU ry, Lastensuojelun keskusliiton tietopaketti

Turvapaikanhakijoihin liittyviä haasteita

Turvapaikanhakijoiden määrä vaihtelee vuosittain, joskus paljonkin. Valtion avaa ja sulkee vastaanottokeskuksia tarpeen mukaan. Vilkkaimpina vuosina on ollut vaikea löytää kaikille majoitusta. Tämä koskee erityisesti vuotta 2015, kun tulijoita oli yli 30 000.

Oleskelulupahakemusten (eli tässä turvapaikkahakemusten) käsittely kestää Maahanmuuttovirastossa kuukausia, jopa yli vuoden. Tämän ajan turvapaikanhakija on epävarma siitä, saako hän jäädä Suomeen vai ei, mikä on todella stressaavaa. Myös laitosmaisissa oloissa (vastaanottokeskuksessa) pitkään asuminen on vaikeaa.

Maahanmuuttoviraston on selvitettävä mahdollisimman tarkkaan, onko turvapaikkahakemus aiheellinen. Ulkomaalaislaissa on tarkat määritelmät siitä, kenelle voi antaa kansainvälistä suojelua. Ei ole helppoa varmistaa hakijan kertomuksen paikaansapitävyyttä. Selvitystyössä Maahanmuuttovirastolla ovat apuna muut viranomaiset ja viraston oma Maatietopalvelu, joka kerää tietoa turvapaikanhakijoiden lähtömaista.

Jos turvapaikanhakijalle myönnetään oleskelulupa, hän muuttaa vastaanottokeskuksesta johonkin kuntaan asukkaaksi. Kunnat eivät ole aina halukkaita ottamaan näitä henkilöitä vastaan, jolloin asuminen vastaanottokeskuksessa voi pitkittyä.